Englanti on ihmemaa

Kohtasin Englanti-aikanani monta omituista, hupaisaa ja hauskaa juttua. Välillä kummallisuuksille sopivin selitys oli, että englantilaiset ovat kaiken takana. Tässä listana ja kuvina muutamia asioita, joita minä ihmettelin tai kummastelin.

Vasemmanpuoleinen liikenne nyt tietysti on kummajainen. Jalankulkijoita muistutettiin maalaamalla tiehen, mihin suuntaan pitää autoja tarkastaa.

Englantilaiset näennäisesti pitävät huolta kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta. Silti roskat pääsääntöisesti päätyvät lajittelematta roskiksiin. Esimerkiksi harjoittelukoulussani oppilaat ”opetettiin” kierrättämään”, mutta jätteitä ei lajiteltu, eikä opettaja edes tiennyt onko koulussa biojäteastia.

Englantilaisten naisten pukeutumiskulttuuri oli varsin mielenkiintoista. Yöelämän tunnuspukeutuminen on mahdollisimman lyhyt mekko (meikäläisen mielestä joskus toppi riitti täyttämään "mekko"kriteerin) ja yli kymmenen sentin korkokengät. Eikä väliä minkä kokoinen tai näköinen olet, sama koodi käy. Eikä kengillä tarvitse osata kävellä. Luotetaan siis siihen, että kokonaisuus näyttää ”hyvältä”.

Ravintoloissa tai yökerhoissa ei välttämättä ollut narikkaa, tai jos oli, se saattoi olla toisella puolen ravitsemuskeskusta ja kaukana ulko-ovesta. Talvellakaan ei baariin tulla takki päällä. Edelleen minihameet ja korkkarit ovat valttia!

Ruoka ja ”herkut”

 

Jamie Oliverin ravintolan suurin ruoka-annos. Tai jotain sinne päin. Seuralaiseni nimittäin kertoi tarjoilijalle olevansa hyvin nälkäinen ja kyseli, mitä tämä suositteli. Tällä hampurilaisella kuulemma nälkä lähtee. Kuva ei ehkä paljasta annoksen vaatimatonta kokoa.

Joulu tekee tuloaan jo lokakuun alussa.

Vessahuumoria

Remontit hoidetaan viimeisen päälle huolellisesti.

 

School Placement

Opintoihimme kuului viettää päivä viikossa englantilaisessa alakoulussa. Tämä oli mielestäni vaihtoni yksi parhaista kokemuksista. Harjoittelin ensimmäisellä luokalla (Year 1), jossa oppilaat olivat 5−6-vuotiaita. Tämän ikäisillä lapsilla koulunkäyntiin sisältyy lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen lisäksi paljon leikkiä.

Suuri ero suomalaisiin kouluihin verrattuna oli turvallisuuteen liittyvät varotoimet, jotka minun näkökulmastani ampuivat välillä reilusti yli. Jos kouluun saavuttiin pääoven kautta, pääsi ensimmäisenä pikkuiseen aulatilaan, josta oli luukku koulun kansliaan. Jokaisen tätä kautta tulevan piti ilmoittautua ja kertoa mihin luokkaan oli menossa tai ketä oli tullut tapaamaan. Tämän lisäksi samat faktat kirjoitettiin vihkoon, johon merkittiin myös saapumisaika (ja myöhemmin myös poistumisaika). Tulija saa Visitor-tarran, joka kiinnitetään näkyvälle paikalle omaan paitaan. Muodollisuuksien jälkeen aulatilan lukollinen ovi tullaan avaamaan ja pääset varsinaisiin koulun tiloihin. Vanhemmat toivat lapsensa kouluun takapihan kautta ja tätä reittiä he tulivat muksunsa myös hakemaan.

Minun kouluni oli pienehkö noin 160 oppilaan koulu, jossa jokaista vuosiluokkaa oli yksi kappale. Koulun tilojen tehokäytöstä huomasi koulun pienuuden. Koulun keskellä oleva sali toimi läpikulkutilana (ikään kuin aulana), liikunta- ja juhlasalina sekä ruokalana. Pukuhuoneita ei ollut, vaan oppilaat vaihtoivat vaatteensa joko luokissa tai salissa. Suihkutiloista ei tietoakaan ja liikuntavaatteina pienimmällä oli usein T-paita ja alushousut. Erityisen mielekkääksi touhun teki suuret ikkunat koulupihalle, josta välituntiaan viettävät voivat pällistellä naperoiden vilinää. Ne liikuntatunnit, joita minä näin, olivat yksinomaan voimistelua. Minun yliopistoni liikuntagurut joutuisivat pari kertaa hieraisemaan silmiään siitä, millaista menoa ja meininkiä (=koheltamista) välillä näki.

Minun luokassani oppilaat oli jaettu neljään tasoryhmään ja opetusta eriytettiin taitojen mukaan. Käytännössä opetus tapahtui niin, että ryhmä tai kaksi kerrallaan harjoitteli lukemista, kirjoittamista tai laskemista ohjatusti opettajan tai avustajan kanssa. Yksi ryhmä teki maalauksen, piirustuksen tai muun luovan työn. Loput lapsista saivat levittäytyä leikkimään luokkahuoneeseen tai käytän vesi- ja hiekka-astioiden pariin. Usein lapsilla oli myös mahdollisuus tehdä tietokoneen oppimispelejä tai käyttää piirustusohjelmaa. Luokassa oli paljon virikkeitä ja erilaisia oppimisympäristöjä, joissa oppilaat saivat toimia vapaasti. Oppimisympäristöt ja leikkimiseen annetut lelut tai materiaalit oli usein pyritty linkittämään käsiteltävään isompaan teemaan.

 

Tässä koulussa lapsien koulupäivät olivat kaikilla vuosiluokilla samanpituiset, klo 8.30−15.30. Päivä oli jaettu karkeasti aamu- ja iltapäivän opetustuokioihin. Aamulla ja iltapäivällä opetus alkaa oppilaiden ”rekisteröimisellä”, jossa nimenhuuto suoritetaan tietokoneen sähköisen järjestelmän avulla. Erityisesti iltapäivän rekisteröinti vähän ihmetytti, sillä mihis nyt viisivuotiaat taaperot (tai muunkaan ikäiset) olisivat aidatulta ja valvotulta koulun pihalta päässeet livahtamaan. Lisäksi etuovesta ei pääse ulos ilman, että joku kansliassa huomaisi asian.

Välitunteja oli päivän aikana kolme. Aamu- ja iltapäivän aikana oli yksi paussi, joka kesti viitisentoista minuuttia. Ruokailu oli keskellä päivää ja siihen oli varattu tunti. Käytännössä lapset olivat ruokalassa puoli tuntia ja lopun aikaa pihalla. Ruokailu oli mielenkiintoinen. Erillinen henkilökunta tuli hakemaan oppilaat syömään ja he myös valvoivat ruokailun. Englantilaisissa kouluissa syödään joko omia eväitä tai koulun ruokaa. Kouluruoka on ilmaista vähätuloisille ja varakkaammat vanhemmat joutuvat maksamaan siitä. Kellä tahansa on mahdollisuus ottaa oma lunch box mukaan. Tämä mielestäni on leimaavaa, sillä käytännössä ”rikkailla” on eväät, ja ”köyhät” syövät ilmaista ruokaa. Lounaseväät ovat englantilaiseen tapaan terveellisiä: sipsiä, patukoita tai kolmioleipiä. Voisi kuvitella, että tässäkin lienee jonkin sortin kilpavarustelua, että kenellä on parhaat (=herkullisimmat ja samalla epäterveellisimmät) eväät. Onneksi meillä suomessa on ilmainen ja erinomainen kouluruokajärjestelmä. Tätä asiaa oppilaiden ja opettajien oli vaikea ymmärtää.

En nähnyt menoa ja meininkiä isompien oppilaiden luokissa, mutta voisi kuvitella, että pitkät koulupäivät tuntuvat toisinaan erittäin pitkiltä. Ekaluokkalaisissa pitkä päivä näkyi ja tuntui toisinaan. Myös opettaja päivitteli päivien pituutta. Minun luokkani opettaja oli ensimmäistä vuotta työssään. Hän oli itse asiassa opiskellut aineenopettajaksi yliopistossa, mutta halusi vielä luokanopettajaksi, ja tämä muuntovaihe on mahdollista toteuttaa suorittamalla pedagogiset opinnot sekä tekemällä lukuvuoden mittaisen harjoittelun. Näitä tehdään samaan aikaan. Opettajilla kuuluu työaikaan tietty määrä tunteja, jotka he käyttävät oppituntien suunnitteluun. Ilmeisesti jokaiselle oppitunnille täytyy tehdä tuntisuunnitelma. Milloin tahansa tarkastaja saattaa tulla pyytämään suunnitelmaa. Opettajani oli yllättynyt siitä, ettei suomalaisten opettajien työaikaan kuulu suunnittelutunnit; milloin te sitten suunnittelette?!

Vuosiluokat ja jotkut koulutkin tekevät paljon yhteistyötä. Läheisestä yläkoulusta tuli kerran viikossa oppilaita avustamaan alakoululaisia opiskelussa. Minun harjoittelupäivänäni luokassani auttoi iltapäivisin kolme yläkouluikäistä poikaa ja tästä avustamisesta he saivat kurssimerkinnän. Pojista olikin suuri apu, sillä aina tähän aikaan oli leipomista tai ruuanlaittoa. Minun aikanani tehtiin muun muassa pizzaa (=paahtoleivän päälle täytteitä), popcornia (= mikrossa, pussissa) ja muffinsseja.

Eroja suomalaiseen kouluun on siis lukuisia. Suomalaisesta näkökulmasta oli huvittavaa, että jos koulun pihalla oli aavistus jäätä, välitunnit piti viettää sisällä. Ulos meneminen oli kielletty, ettei kukaan vain liukastuisi. Ylisuojeleminen ja turvallisuuden korostaminen näkyi melkein kaikessa toiminnassa. Paitsi liikuntatuntien päättömässä koheltamisessa. ;) Älytaulut ovat käytännössä jokaisen englantilaisen opettajan työväline. Liitutaulu on jo sen verran vanhanaikainen keksintö, ettei sitä suurin piirtein edes tunneta enää.

Opiskelu MMU:ssa

Pakko myöntää, ettei opiskelu Manhester Metropolitan Universityssä vastaa suomalaista korkeakoulutasoa. Tai ei siltä osin kun minä näin sen toteutuvan opettajankoulutuksessa. MMU:ssa kestää 4 vuotta opiskella opettajaksi ja tämän jälkeen tittelinä on kasvatustieteen kandidaatti.

Didsburyn kampus sijaitsee viihtyisässä ja kauniissa ympäristössä. Yliopistorakennukset ovat täällä jo hieman vanhoja. Koko kasvatustieteen laitos muuttaa muutaman vuoden sisällä uusiin tiloihin lähemmäs keskustaa ja toisia yliopistokampuksia. Oikeastaan Didsburyn kampus muistuttaa minusta ulkoisesti Rauman OKL:n tiluksia Sempunmäellä, etenkin kun vertailukohteena täällä on All Saintsin uudet ja upeat kampukset, jotka muistattavat Turun Educariumina. Vaihtareille tarjotut kurssit vaihtelevat lukukaudesta riippuen. Me opiskelemme viisi kurssia, joista tulee yhteensä 20 opintopistettä. Suoritettavissa kursseissa ei ole valinnanvaraa, muuta kuin valinnaisen aineen saa valita noin kymmenen kurssin valikoimasta.

Koulua on neljänä päivänä viikossa, ja perjantait ovat vaihtareille vapaapäiviä. Minulla kurssimuutosten ja school placement -päivän vuoksi koulupäiviä on vielä vähemmän ja opintopisteitä tulee 15. Opetus alkaa aamulla klo 9.30 ja päättyy iltapäivisin noin klo 16.30. Päivässä opiskellaan kahta ainetta / kurssia. Keskellä päivää pidetään ruokatunti. Aamu- ja iltapäiväsessiot kestävät kolme tuntia, mutta niiden aikana pidetään pieni tauko.

 

Kursseilla saa jatkuvasti kuulla hehkutusta Suomen korkeatasoisesta koulutuksesta ja hyvistä oppimistuloksista. Itse en ole koskaan ennen ajatellut, miksi Suomi menestyy kansainvälisissä vertailuissa. Kun olen vaihtarikavereideni kanssa jakanut kokemuksia koulutuksesta eri maissa, sekä kokenut käytännön koulutusta Englannissa, voin sanoa, että kyllä Suomessa on monet asiat varsin hienosti. Pitkä koulutus tarjoaa meille paljon teoria- sekä käytännön tietoa, ja näin ollen tasokasta korkean tason osaamista.

Eräällä kurssilla BBC:n uutispätkä sai mielenkiintoisia reaktioita noin kolmessa kymmenessä vaihtarissa ja kymmenessä paikallisessa opiskelijassa. Ihmetystä herätti muun muassa hiihtäminen, koulumatkojen turvallinen yksinkäveleminen sekä se, että oppilaat riisuvat ulkokenkänsä pois koulun sisätiloissa ja kutsuvat opettajaa etunimellä.

http://www.youtube.com/watch?v=rlYHWpRR4yc

Parasta opinnoissani olivat draama (vapaavalintainen kurssi) ja school placement. Draama sen vuoksi, koska sitä ei meiltä suomalaisesta opettajankoulutuksesta juurikaan löydy. Tosin tilanne muuttunee, mikäli opetussuunnitelmatyöryhmän esitys draaman lisäämiseksi itsenäiseksi oppiaineeksi toteutuu. Pienikin draamakoulutus antaa opettajalle uusia näkökulmia ja materiaalia toteuttaa työtään. Itse olen opiskellut draamaa 25 opintopisteen verran avoimessa yliopistossa, joten MMU:n draamakurssi ladannut pajatsooni järisyttävän uusia kokemuksia. Tosin nautin draaman opiskelusta ja koin sen mielekkäänä käytännönläheisyyden, hyvien harjoitteiden ja mahtavan opettajan ansiosta. Vaikka minulle monet tekniikat olivat entuudestaan tuttuja, ne olivat vähintään sovellutuksia teoriatiedostani, ja sitä kautta uusia kokemuksia minulle. Draamaa, draamaa, se kyllä kannattaa!

School placement on oman kirjoituksen arvoinen juttu.

London

 

 

 

 

 

Reissuja, reissuja

Matkani vei marraskuun viimeisenä viikonloppuna Englannin toiseksi suurimpaan kaupunkiin Birminghamiin viettämään pitkää ja laadukasta viikonloppua pikkuserkkuni luokse. Hänkin viettää syksyn Englannissa Erasmus-opiskelijana ja on vaihdossa kilpailevasta opettajankoulutuslaitoksesta. Viikonlopun suunnitelmiin kuului Birminghamiin tutustuminen (niin kaupunkiin kuin sen opiskelijaelämäänkin) sekä Walesin matka.

 

Pikkuserkun luotsaaman kaupunkikierroksen saldoon kuuluivat Bullringin ostoskeskus (jeeeee!), kanaalit, joulumarkkinat, kaupungintalo sekä muita kauniita ja ihailemisen arvoisia rakennuksia.

Wales-suunnitelmamme sai yllättävän käänteen, sillä nämä suomalaistytöt eivät olleet osanneet varautua erääseen seikkaan. Birminghamiin satoi ensilumi 27.11. ja säätiedotus tiesi kertoa samoja uutisia Pohjois-Walesista sekä varoituksia jäätyneistä teistä. Nämä tytöt eivät uskaltaneet lähteä vuokra-autolla luistelemaan ja testaamaan ajotaitojaan ”vääräkätisessä” liikenteessä. Englannissa ei ole tietoakaan talvirenkaista tai talven kunnossapidon tiekalustosta. No thanks. Otimme käyttöön Plan B:n ja lähdimme mukavalle päiväretkelle Warwickiin, 25 000 asukkaan pikkukaupunkiin. Birminghamista sinne sujahtaa nopeasti junalla. 900-luvulla perustettu pikkukaupunki on viehättävä historiallinen kokemus ja sen tärkein nähtävyys on Warwikin linna, jolla on pian ikää 1100 vuotta. Toisin kuin Skotlannin North Berwickissä, tämän linnan sijainti oli hyvin opastettu ja yksinkertaisempikin turisti pääsi ihastelemaan komiata rakennusta.

 

Upean viikonlopun jälkeen mahtavat reissut jatkuivat Chesterillä ja Liverpoolilla. Sain luokseni vieraan Suomesta, jonka kanssa lähdimme matkaan. Vaikka Walesin reissu vuokra-autolla kariutui nuorten Suomi-tyttöjen jänistykseen, ei tämän vieraani kanssa sellaista ongelmaa tullut vastaan. Tämä herra kuuluu monissa saavutuksissaan idoleihini, etenkin mitä autoiluun tulee. Häneltä löytyy 44 vuotta ajokokemusta (myös kansainvälistä ja ”vääräkätistä”) ja kolmen lähes yhtä täydellisen autoilijan (minä ja veljeni) kouluttaminen. Ei siis pienintäkään epäilystä, etteikö autoreissu kesärenkailla Manchesterin, Chesterin ja Liverpoolin ensilumilla onnistuisi.

 

Chester on varsin viehättävä 110 000 asukkaan kaupunki, joka on alun perin rakennettu roomalaisten sotilaslinnoitukseksi. Kaupungin rakennuksista iso osa on 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Keskustaa ympäröi kolme kilometriä pitkä muuri, joka kannattaa käppäillä läpi. Tällöin saa kivan käsityksen keskustasta ja sen nähtävyyksistä.

Chesterin kupeessa on Cheshire Oaks Desinget Outlets, joka on Iso-Britannian suurin merkkiliikkeiden outlet-paratiisi. Liikkeitä löytyy vajaa 150. Täältä siis saa merkkikamaa alennetuilla hinnoilla. Tosin niille, jotka ovat käyneet outleteissa Jenkeissä tai Aasiassa, tulee mainita, ettei tämän shoppailukylän hintataso ole sekoamisen arvoinen. Paikka oli silti kiva, joten jos ostokset kiinnostavat, niin sinne vain!

Liverpoolista löytyy upeita vierailun arvoisia kohteita. Katedraalin tornista avautuvat upeat näkymät kaupungin joka suuntaan.

 

Kannattaa käydä syömässä kulttikokki Jamie Oliverin ravintolassa. Sisäpiiritiedot kertoivat, että Manchesterin King Streetille avataan Jamien rafla ensi kesänä. Liverpool on tunnettu Beatlesien kotikaupunkina ja siksipä kyseistä yhtyettä ei voi välttää; sitä on kaikkialla. The Beatles Story antaa kattavan käsityksen yhtyeen tarinasta sekä kokoonpanon jäsenistä. Matkaseurani on tietysti ollut kova Beatles-fani, joten museovierailun lisäksi kävimme Cavern Clubilla, jossa Beatlesit ovat soittaneet uransa alkuaikoina. Clubia vastapäätä löytyy Cavern pub, jonka ulkoseinästä löytyvät kaikkien niiden artistien nimet, jotka ovat soittaneet clubilla vuoden 1957 jälkeen. Pubin sisällä voi katsella valokuvia, tavaroita ja esineitä, jotka ovat muistoja artistien vierailuista.

 Sataman lähellä oleva Albert Dock on alueena erittäin viehättävä ja historiallinen eikä ihme, että se kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.

Ja kun tilaisuus tarjoutui, päätin kokeilla ajamista Englannissa. 500 metrin kokemukseni piti sisällään:

• hymyä ensimmäiset 30 sekuntia, jolloin ratin takana istuminen lähinnä nauratti, eikä tarvinnut murehtia mistään
• peruuttaminen Manchesterin kotipihalta pois
• auton tahaton sammuttaminen
• ykkösvaihde: jee hyvin menee!
• vaihdekepin hapuilua väärältä puolelta
• kakkosvaihde: ei mitään ongelmaa ja tien ”väärällä puolella” ajaminen ei ole ihan hirveän vastenmielistä
• risteys + käännös + tyylikäs parkkeeraaminen hyödyntäen kesärenkaita, auraamatonta lunta sekä liukkaita olosuhteita.
• ehkä ensi kerralla sitten enemmän… :)

Terkkuja Dublinista!

Oiii, tätä suosittelen lämpimästi kaikille ja tänne meinaan tulla vielä uudestaan! Muutamassa päivässä ehtii nähdä kaupunkia pintapuolisesti, mutta reissuihin, jotka suuntautuvat kaupungin ulkopuolella tai muualle Irlantiin, kannattaa varata ihan oma aikansa

 

 

 

Otimme matkaseurueeni kanssa jo Edinburghissa hyväksi havaitun Sandeman’sin kävelykierroksen, jotta kaupunki hahmottuisi kivasti ja saisi mielenkiintoista tietoa kaupungista. Kierroksen jälkeen menimme heidän suosittelemaan pubiin lounaalle ja ostimme liput illan pubikierrokselle. Kävelykierroslaiset saivat hurjan euron alennuksen ko. lipusta, sekä myös edullisemman lounaan. Pubikierroksen voi toki tehdä ominkin päin, mutta tällaisen ryhmän kanssa se on ehkä helpompaa ja samalla saa uusia kansainvälisiä tuttavuuksia. Lisäksi pubikierroslaisille on erilaisia tarjouksia ja ”ilmaisia” etuja. Irlannissa on suorastaan pakko mennä johonkin pubiin. Missään muualle ne eivät ole näin hienoja ja tunnelmallisia! Pubiruokakin sai täällä uuden merkityksen. Se oli herrrrkullista! Myös pubien mahtava livemusa on kokemisen arvoista.

 

 

Toinen must to do -juttu Dublinissa on käydä Guinnessin tehtaalla. Vaikken olutta juokaan, reissu oli mielenkiintoinen ja kannattava. Kahdeksan kerroksisella tehtaalla muun muassa näkee ohrapirtelön valmistuksen alusta loppuun, tutustuu Guinnessin historiaan vuodesta 1759 tähän päivään saakka sekä pääsee hipelöimään ohraa ja mallasta sekä maistelemaan olutta. Kierroksen hintaan (opiskelijalta 11€) kuuluu ylimmän kerroksen Gavity Baarissa yksi Guinness tai soft drink. Vaihtoehtoisesti kerrosta alempana voi jonottaa myös ”baariin”, jossa pääsee itse kaatamaan itselleen Guinnessin tuoppiin baaritiskin takana. Kannattaa kuitenkin käydä myös ylimmän kerroksen baarissa, sillä se on pyöreä, ympäriinsä lasia ja sieltä on mahtavat maisemat koko Dublinin ylle.