Pakko myöntää, ettei opiskelu Manhester Metropolitan Universityssä vastaa suomalaista korkeakoulutasoa. Tai ei siltä osin kun minä näin sen toteutuvan opettajankoulutuksessa. MMU:ssa kestää 4 vuotta opiskella opettajaksi ja tämän jälkeen tittelinä on kasvatustieteen kandidaatti.
Didsburyn kampus sijaitsee viihtyisässä ja kauniissa ympäristössä. Yliopistorakennukset ovat täällä jo hieman vanhoja. Koko kasvatustieteen laitos muuttaa muutaman vuoden sisällä uusiin tiloihin lähemmäs keskustaa ja toisia yliopistokampuksia. Oikeastaan Didsburyn kampus muistuttaa minusta ulkoisesti Rauman OKL:n tiluksia Sempunmäellä, etenkin kun vertailukohteena täällä on All Saintsin uudet ja upeat kampukset, jotka muistattavat Turun Educariumina. Vaihtareille tarjotut kurssit vaihtelevat lukukaudesta riippuen. Me opiskelemme viisi kurssia, joista tulee yhteensä 20 opintopistettä. Suoritettavissa kursseissa ei ole valinnanvaraa, muuta kuin valinnaisen aineen saa valita noin kymmenen kurssin valikoimasta.
Koulua on neljänä päivänä viikossa, ja perjantait ovat vaihtareille vapaapäiviä. Minulla kurssimuutosten ja school placement -päivän vuoksi koulupäiviä on vielä vähemmän ja opintopisteitä tulee 15. Opetus alkaa aamulla klo 9.30 ja päättyy iltapäivisin noin klo 16.30. Päivässä opiskellaan kahta ainetta / kurssia. Keskellä päivää pidetään ruokatunti. Aamu- ja iltapäiväsessiot kestävät kolme tuntia, mutta niiden aikana pidetään pieni tauko.
Kursseilla saa jatkuvasti kuulla hehkutusta Suomen korkeatasoisesta koulutuksesta ja hyvistä oppimistuloksista. Itse en ole koskaan ennen ajatellut, miksi Suomi menestyy kansainvälisissä vertailuissa. Kun olen vaihtarikavereideni kanssa jakanut kokemuksia koulutuksesta eri maissa, sekä kokenut käytännön koulutusta Englannissa, voin sanoa, että kyllä Suomessa on monet asiat varsin hienosti. Pitkä koulutus tarjoaa meille paljon teoria- sekä käytännön tietoa, ja näin ollen tasokasta korkean tason osaamista.
Eräällä kurssilla BBC:n uutispätkä sai mielenkiintoisia reaktioita noin kolmessa kymmenessä vaihtarissa ja kymmenessä paikallisessa opiskelijassa. Ihmetystä herätti muun muassa hiihtäminen, koulumatkojen turvallinen yksinkäveleminen sekä se, että oppilaat riisuvat ulkokenkänsä pois koulun sisätiloissa ja kutsuvat opettajaa etunimellä.
Parasta opinnoissani olivat draama (vapaavalintainen kurssi) ja school placement. Draama sen vuoksi, koska sitä ei meiltä suomalaisesta opettajankoulutuksesta juurikaan löydy. Tosin tilanne muuttunee, mikäli opetussuunnitelmatyöryhmän esitys draaman lisäämiseksi itsenäiseksi oppiaineeksi toteutuu. Pienikin draamakoulutus antaa opettajalle uusia näkökulmia ja materiaalia toteuttaa työtään. Itse olen opiskellut draamaa 25 opintopisteen verran avoimessa yliopistossa, joten MMU:n draamakurssi ladannut pajatsooni järisyttävän uusia kokemuksia. Tosin nautin draaman opiskelusta ja koin sen mielekkäänä käytännönläheisyyden, hyvien harjoitteiden ja mahtavan opettajan ansiosta. Vaikka minulle monet tekniikat olivat entuudestaan tuttuja, ne olivat vähintään sovellutuksia teoriatiedostani, ja sitä kautta uusia kokemuksia minulle. Draamaa, draamaa, se kyllä kannattaa!
School placement on oman kirjoituksen arvoinen juttu.
