lauantai 4. kesäkuuta 2011

Englanti on ihmemaa

Kohtasin Englanti-aikanani monta omituista, hupaisaa ja hauskaa juttua. Välillä kummallisuuksille sopivin selitys oli, että englantilaiset ovat kaiken takana. Tässä listana ja kuvina muutamia asioita, joita minä ihmettelin tai kummastelin.
Vasemmanpuoleinen liikenne nyt tietysti on kummajainen. Jalankulkijoita muistutettiin maalaamalla tiehen, mihin suuntaan pitää autoja tarkastaa.
Englantilaiset näennäisesti pitävät huolta kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta. Silti roskat pääsääntöisesti päätyvät lajittelematta roskiksiin. Esimerkiksi harjoittelukoulussani oppilaat ”opetettiin” kierrättämään”, mutta jätteitä ei lajiteltu, eikä opettaja edes tiennyt onko koulussa biojäteastia.

Englantilaisten naisten pukeutumiskulttuuri oli varsin mielenkiintoista. Yöelämän tunnuspukeutuminen on mahdollisimman lyhyt mekko (meikäläisen mielestä joskus toppi riitti täyttämään "mekko"kriteerin) ja yli kymmenen sentin korkokengät. Eikä väliä minkä kokoinen tai näköinen olet, sama koodi käy. Eikä kengillä tarvitse osata kävellä. Luotetaan siis siihen, että kokonaisuus näyttää ”hyvältä”.
Ravintoloissa tai yökerhoissa ei välttämättä ollut narikkaa, tai jos oli, se saattoi olla toisella puolen ravitsemuskeskusta ja kaukana ulko-ovesta. Talvellakaan ei baariin tulla takki päällä. Edelleen minihameet ja korkkarit ovat valttia!

Ruoka ja ”herkut”
 
Jamie Oliverin ravintolan suurin ruoka-annos. Tai jotain sinne päin. Seuralaiseni nimittäin kertoi tarjoilijalle olevansa hyvin nälkäinen ja kyseli, mitä tämä suositteli. Tällä hampurilaisella kuulemma nälkä lähtee. Kuva ei ehkä paljasta annoksen vaatimatonta kokoa.
Joulu tekee tuloaan jo lokakuun alussa.
Vessahuumoria
Remontit hoidetaan viimeisen päälle huolellisesti.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti