Suuri ero suomalaisiin kouluihin verrattuna oli turvallisuuteen liittyvät varotoimet, jotka minun näkökulmastani ampuivat välillä reilusti yli. Jos kouluun saavuttiin pääoven kautta, pääsi ensimmäisenä pikkuiseen aulatilaan, josta oli luukku koulun kansliaan. Jokaisen tätä kautta tulevan piti ilmoittautua ja kertoa mihin luokkaan oli menossa tai ketä oli tullut tapaamaan. Tämän lisäksi samat faktat kirjoitettiin vihkoon, johon merkittiin myös saapumisaika (ja myöhemmin myös poistumisaika). Tulija saa Visitor-tarran, joka kiinnitetään näkyvälle paikalle omaan paitaan. Muodollisuuksien jälkeen aulatilan lukollinen ovi tullaan avaamaan ja pääset varsinaisiin koulun tiloihin. Vanhemmat toivat lapsensa kouluun takapihan kautta ja tätä reittiä he tulivat muksunsa myös hakemaan.
Minun kouluni oli pienehkö noin 160 oppilaan koulu, jossa jokaista vuosiluokkaa oli yksi kappale. Koulun tilojen tehokäytöstä huomasi koulun pienuuden. Koulun keskellä oleva sali toimi läpikulkutilana (ikään kuin aulana), liikunta- ja juhlasalina sekä ruokalana. Pukuhuoneita ei ollut, vaan oppilaat vaihtoivat vaatteensa joko luokissa tai salissa. Suihkutiloista ei tietoakaan ja liikuntavaatteina pienimmällä oli usein T-paita ja alushousut. Erityisen mielekkääksi touhun teki suuret ikkunat koulupihalle, josta välituntiaan viettävät voivat pällistellä naperoiden vilinää. Ne liikuntatunnit, joita minä näin, olivat yksinomaan voimistelua. Minun yliopistoni liikuntagurut joutuisivat pari kertaa hieraisemaan silmiään siitä, millaista menoa ja meininkiä (=koheltamista) välillä näki.
Minun luokassani oppilaat oli jaettu neljään tasoryhmään ja opetusta eriytettiin taitojen mukaan. Käytännössä opetus tapahtui niin, että ryhmä tai kaksi kerrallaan harjoitteli lukemista, kirjoittamista tai laskemista ohjatusti opettajan tai avustajan kanssa. Yksi ryhmä teki maalauksen, piirustuksen tai muun luovan työn. Loput lapsista saivat levittäytyä leikkimään luokkahuoneeseen tai käytän vesi- ja hiekka-astioiden pariin. Usein lapsilla oli myös mahdollisuus tehdä tietokoneen oppimispelejä tai käyttää piirustusohjelmaa. Luokassa oli paljon virikkeitä ja erilaisia oppimisympäristöjä, joissa oppilaat saivat toimia vapaasti. Oppimisympäristöt ja leikkimiseen annetut lelut tai materiaalit oli usein pyritty linkittämään käsiteltävään isompaan teemaan.
Tässä koulussa lapsien koulupäivät olivat kaikilla vuosiluokilla samanpituiset, klo 8.30−15.30. Päivä oli jaettu karkeasti aamu- ja iltapäivän opetustuokioihin. Aamulla ja iltapäivällä opetus alkaa oppilaiden ”rekisteröimisellä”, jossa nimenhuuto suoritetaan tietokoneen sähköisen järjestelmän avulla. Erityisesti iltapäivän rekisteröinti vähän ihmetytti, sillä mihis nyt viisivuotiaat taaperot (tai muunkaan ikäiset) olisivat aidatulta ja valvotulta koulun pihalta päässeet livahtamaan. Lisäksi etuovesta ei pääse ulos ilman, että joku kansliassa huomaisi asian.
Välitunteja oli päivän aikana kolme. Aamu- ja iltapäivän aikana oli yksi paussi, joka kesti viitisentoista minuuttia. Ruokailu oli keskellä päivää ja siihen oli varattu tunti. Käytännössä lapset olivat ruokalassa puoli tuntia ja lopun aikaa pihalla. Ruokailu oli mielenkiintoinen. Erillinen henkilökunta tuli hakemaan oppilaat syömään ja he myös valvoivat ruokailun. Englantilaisissa kouluissa syödään joko omia eväitä tai koulun ruokaa. Kouluruoka on ilmaista vähätuloisille ja varakkaammat vanhemmat joutuvat maksamaan siitä. Kellä tahansa on mahdollisuus ottaa oma lunch box mukaan. Tämä mielestäni on leimaavaa, sillä käytännössä ”rikkailla” on eväät, ja ”köyhät” syövät ilmaista ruokaa. Lounaseväät ovat englantilaiseen tapaan terveellisiä: sipsiä, patukoita tai kolmioleipiä. Voisi kuvitella, että tässäkin lienee jonkin sortin kilpavarustelua, että kenellä on parhaat (=herkullisimmat ja samalla epäterveellisimmät) eväät. Onneksi meillä suomessa on ilmainen ja erinomainen kouluruokajärjestelmä. Tätä asiaa oppilaiden ja opettajien oli vaikea ymmärtää.
En nähnyt menoa ja meininkiä isompien oppilaiden luokissa, mutta voisi kuvitella, että pitkät koulupäivät tuntuvat toisinaan erittäin pitkiltä. Ekaluokkalaisissa pitkä päivä näkyi ja tuntui toisinaan. Myös opettaja päivitteli päivien pituutta. Minun luokkani opettaja oli ensimmäistä vuotta työssään. Hän oli itse asiassa opiskellut aineenopettajaksi yliopistossa, mutta halusi vielä luokanopettajaksi, ja tämä muuntovaihe on mahdollista toteuttaa suorittamalla pedagogiset opinnot sekä tekemällä lukuvuoden mittaisen harjoittelun. Näitä tehdään samaan aikaan. Opettajilla kuuluu työaikaan tietty määrä tunteja, jotka he käyttävät oppituntien suunnitteluun. Ilmeisesti jokaiselle oppitunnille täytyy tehdä tuntisuunnitelma. Milloin tahansa tarkastaja saattaa tulla pyytämään suunnitelmaa. Opettajani oli yllättynyt siitä, ettei suomalaisten opettajien työaikaan kuulu suunnittelutunnit; milloin te sitten suunnittelette?!
Vuosiluokat ja jotkut koulutkin tekevät paljon yhteistyötä. Läheisestä yläkoulusta tuli kerran viikossa oppilaita avustamaan alakoululaisia opiskelussa. Minun harjoittelupäivänäni luokassani auttoi iltapäivisin kolme yläkouluikäistä poikaa ja tästä avustamisesta he saivat kurssimerkinnän. Pojista olikin suuri apu, sillä aina tähän aikaan oli leipomista tai ruuanlaittoa. Minun aikanani tehtiin muun muassa pizzaa (=paahtoleivän päälle täytteitä), popcornia (= mikrossa, pussissa) ja muffinsseja.
Eroja suomalaiseen kouluun on siis lukuisia. Suomalaisesta näkökulmasta oli huvittavaa, että jos koulun pihalla oli aavistus jäätä, välitunnit piti viettää sisällä. Ulos meneminen oli kielletty, ettei kukaan vain liukastuisi. Ylisuojeleminen ja turvallisuuden korostaminen näkyi melkein kaikessa toiminnassa. Paitsi liikuntatuntien päättömässä koheltamisessa. ;) Älytaulut ovat käytännössä jokaisen englantilaisen opettajan työväline. Liitutaulu on jo sen verran vanhanaikainen keksintö, ettei sitä suurin piirtein edes tunneta enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti