torstai 7. lokakuuta 2010

Freshers Week

Mielestäni oli hyvä ratkaisu tulla Manchesteriin viikkoa aikaisemmin kuin yliopisto-opinnot alkoivat. Edeltävällä viikolla oli aikaa käydä katselemassa paikkoja, ”koeajamassa” tulevat kulkureitit, hakemassa oma opiskelijakortti kampukselta ja selvittelemässä tulevia harrastusmahdollisuuksia. Opintoja edeltävällä viikolla oli tarjolla erilaisia aktiviteetteja, joita voi lämpimästi suositella. Vaihtareille oli järjestetty omia tervetuloinfoja ja pieniä reissuja. Varasimme paikat Fresners viikon torstai-illan Dinner & Dance -iltaan (ilmainen tapahtuma) sekä perjantain koko päivän retkelle Alton Towers -huvipuistoon.

Dinner & Dance oli ladannut meihin suomalaistyttöihin kovat odotukset. Kuuleman mukaan illallinen tapahtuisi maaseudulla. Kuvittelimme mielessämme jonkin erityisen ja vaikuttavan paikan (kartano, ravintola tms.) englantilaisessa maaseutumiljöössä. Visiomme olivat kuitenkin melko korkealentoisia. Meidät kuljetettiin puolitoista tuntia maaseudulle, eräälle yliopistomme pikkukampukselle. Kampus oli uusi ja moderni, mutta samanlaiset tilat olisivat varmasti löytyneet lähempääkin. Meitä kyllä huvitti paljon omat ennakko-odotuksemme. Emme saaneet valkoisia pöytäliinoja tai pöytiintarjoilua. Seisovasta pöydästä saimme hakea kolmioleipiä ja vastaavia pikkusnäksejä. Illallisen jälkeen tanssimme erilaisia (oletettavasti englantilaisia) tansseja. Vaikka kuvitelmat eivät täyttyneet, ilta oli erittäin hauska ja mukava!

Alton Towersia voi lämpimästi suositella! Reissu oli meille vaihtareille äärimmäisen edullinen. Kuljetukset ja huvipuistolippu kustansivat yhteensä vain 10 puntaa. Pelkkä huvipuistolippu olisi normaalisti ollut reilut 30 puntaa. Alton Towers sijaitsee noin 60 kilometriä Manchesterista kaakkoon. Matka kulki pikkuisia ja mutkittelevia maaseututeitä pitkin, ja aikaa kului puolisentoista tuntia.

Alton Towers sijaitsee Staffordshiren maaseudulla ja sieltä löytyy 200 hehtaaria kaunista puutarhaa. Puisto tulvii historiaa vanhan linnan ja lukuisten muurien, kujien ja patsaiden muodossa. Alton Towersin vertaista teemapuistoa saa etsiä. Puisto on Englannin toiseksi suosituin vuosittaisen kävijämäärän perusteella. Mahtavien vuoristoratojen sekä puistojen lisäksi kompleksiin kuuluu pari hotellia, kylpylä, vesipuisto, kongressitiloja sekä Sea Life -akvaario. Vierailijan tulee varautua pitkiin jonoihin, jotka olivat oman käyntimme aikana keskimäärin tunnin mittaisia. Vuoristoradat ovat kuitenkin jonottamisen arvoisia. Thirteen oli mielestäni paras, sillä se oli hauska ja yllättävä. Kauhuteema voi säikäyttää pienimpiä, mutta vuoristoradan juju menee pieleen, jos siitä paljastaa liikaa ennalta. Oikeastaan kokemus lienee paras, jos laitteeseen vain nousisi tietämättä siitä sen enempää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti